11.2.2011

Perjantainen pesto

Muistan yhä miten hyvältä maistui ensimmäinen, itsetekemäni pesto. Purkkipestoista ei voi puhua samana päivänä. Tuskinpa se mitenkään erityisen hyvää edes oli, mutta kun on itse survonut tuoreet ja ihanat raaka-aineet morttelissa, tietää mikä siinä pestossa maistuu.
Kokeile toki sinäkin.

DSC04236

DSC04201

Pestoa varten tarvitset pari ruukkua (taikka puntti, hallissa myydään) tuoretta basilikaa, 50 g pinjansiemeniä, suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä, palan parmesania, valkosipulia ja morttelin.

DSC04215

DSC04226


Paahda pinjansiemeniä pannulla ihan pieni hetkinen, niiden ei tarvitse alkaa tummua, kunhan vaan saavat pikkuisen tuntumaa pannusta.
Raasta parmesania valmiiksi kulhoon.
Laita mortteliin suolaa, jonka täytyy olla karkeaa, esimerkiksi kiteistä merisuolaa ja hienommaksi revittyjä (ei leikattuja) basilikanlehtiä, survo hienoksi. Basilika ja suola ovat kavereita.
Lisää kevyesti paahdettuja pinjansiemeniä. Viipaloitu valkosipuli mukaan joukkoon, täällä oma tyylini viipalointiin. Anna survimelle kyytiä ja pistä seos hienoksi.

Kaada seos isompaan kulhoon, lisää kourallinen parmesania ja sekoita kevyesti. Lisää hiukan öljyä, sekoita. Lisää parmesania ja öljyä niin kauan, kunnes konsistenssi miellyttää. Testaa maku, lisää tarvittaessa loraus sitruunamehua taikka mustapippuria.

Peston voi valmistaa myös tehosekoittimen avulla, itse suosin perinteisempää morttelia. Siinä on enemmän fiilistä.
Vihreän basilikan sijaan voit käyttää punaista basilikaa taikka rucolaa. Juustoksi sopii myös pecorino. Itse varioiden löytyy se oma suosikkiresepti.

Pestopasta
Keitä pastaa al dente hyvin suolatussa vedessä, kaada pasta lävikköön, säästä hiukan keitinvettä.
Sekoita itsetehty pesto pastan sekaan, lisäten hiukan keitinvettä, joka helpottaa peston sekoittumista tasaisemmin pastan joukkoon.

Nautinnollista viikonloppua!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiitos ihana! ja kauppaan mars.

Jonna kirjoitti...

Aion tehdä.
Kesällä aion myös laittaa kasvamaan basilikaa, jotta pestovärkit on koko ajan käsillä.

Hanna kirjoitti...

Ole hyvä!

Jonna, mulla kasvoi viime kesänä basilikaa niin paljon, että parvekkeen ovi ei meinannut mennä kiinni. Vaikka en viherpeukalo olekaan. Sitruunamelissakin villintyi täysin, siitä tosin en keksinyt mitään järkevää laitettavaa. Drinkkejä vaan..

Anonyymi kirjoitti...

Mutta, mutta...mikäs pestoon pinjansiementen tilalle? Olen pähkinäallergikko, eikä niitä suositella. Olisiko hyviä vinkkejä?
Pipsa

Hanna kirjoitti...

Voi käyttää esimerkiksi (hiukan paahdettuja) auringonkukansiemeniä taikka vaalean leivän murusia, jotta koostumuksesta tulee oikeanlainen. Testaapa.

champagne kirjoitti...

Kiitos reseptistä. Taidan kokeilla jo sunnuntaina kun teen pastaakin silloin, ja nyt tiedän mihin käyttää sen kaiken basilikan joka viime kesänäkin kasvoi ihan hullun lailla ja jota en osannut kunnolla hyödyntää, thanks!

sari kirjoitti...

mulla myos basilikapuska villiintyi taysin puutarhassa vaikka se olikin koko kesan taysin herran huomassa, ihan satunnaisella kastelulla.

syksylla leikkasin kaiken kerralla ja tein tehosekoittimessa tehdasmaisen satsin pestoa jonka pakastin silikonisessa jaapalamuotissa. siita sitten laitoin pestopalat pakastepussiin ja voila, pakastin oli taynna sopivia kerta-annoksia omaa luomupestoa! harmitti kun viimeinen syotiin jo paljon ennen joulua, eli ensi vuonna taidan antaa viela suuremman maaran basilikaa rehottaa villina.

sulla on muuten tosi kaunis mortteli!

bee kirjoitti...

morttelin hankintaan mars! ihana ohje, ihanasti ja maanläheisesti kirjoitettu. kiitos taasen!

Henriikka kirjoitti...

Sitruunamelissaa voi smoothien joukkoon, piristää kummasti aamulla!

Anonyymi kirjoitti...

Juu viime kesä oli niin ihanaisen lämmin, että basilikat täällä luulivatkin olevansa Italian auringon alla ja räjähtivät rehottamaan. Toivottavasti ensi kesänäkin käy niin.....

Ihana tää sun pestoresepti. Tuntuu paljon makoisammalta kuin tehosekottimessa pyöräytetty. Menee kokeiluun tää mortteliversiosi. Kiitos!

Ja muutenkin kiitos tästä inspiroivasta blogista!!

- Elma -

Hanna kirjoitti...

Champagne, kerrohan tuliko hyvää vai vielä parempaa ;)

Sari, tuo pakastaminen on hyvä idea, itse olen tehnyt niin pieniä satseja että pestpn rippeet on laitettu seuraavana päivänä paahdettujen crostinien päälle ja nautiskeltu siten.

bee ole oikein hyvä! suosittelen hiukan isompaa morttelia, itse hankkisin isomman jos nyt saisin päättää.


Henriikka, tein eilen smoothieta siskon tytöille, sekaan heitin sitruunamelissaa, kiitos vinkistä!

Elma, ole hyvä vaan, kiitos kivasta kommnetistasi!

I May Say kirjoitti...

Kiitsa! Tää tytsy lähtee paikalliseen ääs-markettiin basilikaa ja spagettia noutamaan. Halli on tähän hätään turhan kaukana. Onneksi kaapeista löytyy aina pinjansiemeniä ja parmesaania!

Ihanaa ystävänpäivää!